Tällaistakin freelancerille tapahtuu: äkäinen mainostoimistonainen tilasi minulta referaatin siitä, miten James Bond lukee tuloslaskelmaa.
Tämä tapahtui eräänä yönä. Muuten yöni kuluvat syvässä tiedottomuudessa ja unien puolesta hiljaisesti.
Lyriikkakurssi edistyy, ensimmäinen osatehtävä on tehty ja toistakin hyvän matkaa.
Ensimmäistä varten piti lukea niitä esseita, joista kerroin viimeksi. Esseissä - sikäli kuin ymmärsin - runoilijat kertoivat, miksi ja miten kirjoittavat runojaan ja yksi, jossa runoilija kertoo, miksi ei enää aio kirjoittaa. Hän on Ville-Juhani Sutinen, joka melko reippaasti huitelee sinne tänne ja niputtaa ihmisiä nuoren ja ylimielisen kynäniekan vimmalla.
"Runous on käynyt turhaksi hyödykkeeksi, jonka ainoa merkitys on enää uutuudenviehätys itseään lukevaksi tituleeraavan, taidenäyttelyissä laukkaavan ja kepeää kamarimusiikkia plyysisohvien täyttämissä paviljongeissa mielistelevän lauman ynnä Helsingin Sanomien silakkakääreiksi sopivia kulttuurisivuja ainakin sunnuntaisin lukevan yleisön keskuudessa."
No voi. Epäilemättä Sutisellekin joskus selviää, että ihmiset voivat aidosti nauttia kulttuurista, sohvilla tai sohvitta ja että vaikka kulttuurisivut eivät kehuisi sutisia ne voivat silti olla kelvollisesti tehtyjä.
Minuunkin on iskenyt kulttuurin nälkä. Melkein mikä tahansa kävisi nyt, kun olen kuukausimääriä elänyt täällä maalla melkein erakkona ja kun kymmenien kilometrien päässä siintävä Turku näyttäytyy mielikuvissani yhä houkuttelevampana mahdollisuuksien aarreaittana. Se, etten käytä juuri mitään mahdollisuuksia siellä ollessani ei lohduta, nyt minulla on kulttuurin nälkä ja nyt haluaisin pukea sen kauniin mekon joka on aina vain kaupassa ja vajota pehmeälle penkille nauttimaan kulttuurista.
Ehkä pelkkä ajatus tästä kaikesta riittää.
Olen lukenut paitsi esseitä, muitakin kirjoja. Yöpöydällä on Tuula-Liina Variksen Kaksi kesää, kaksi kirjaa. Nautin sen lukemisesta ja yritän olla lukematta nopeasti, ettei kirja loppuisi liian pian.
Variksen ajatukset ja monet kokemukset ovat aivan samoja kuin minulla, miten voikin olla niin samanlaista. Esimerkiksi tämä: "On voitettava tunne siitä, että kaikki mitä olen kirjoittanut on täydellisen epäonnistunutta, naurettavaa ja että kaikkein epäonnistunein on se tekele, jonka kimpussa nyt ährään".
Mitä siihen enää on lisättävää?
Hyvä oli tuo Varis-sitaatti, heti tuli olo, että lähdenpä lainaamaan kirjan. Paljon heräsi ajatuksia postaukseksesta muutenkin, kulttuurinnälästä ja kajahtaneista nuorvisiireistä, jotka laittavat asian järjestykseen...
VastaaPoistaVariksen kirja kannattaa lukea, siellä oli paljon kohtia, joita olisin halunnut lainata kirjoitukseeni mutta ajattelin, että jutusta tulee liian pitkä.
Poista