Tämän vuoden viimeinen juttu tuli valmiiksi. Ei kovin kummoisia enää saanut puristettua.
Ensi viikon vietän pienen Nelli-tytön kanssa kun hänen vanhempansa ovat töissä. Paneudun vakavissani tähän asiaan ja siksi aion sulkea itseltäni kaikki sähköiset yhteydet. Eipä nettipaasto muutenkaan pahaa tee.
Tähän liittyen kerron vielä, miten näin pari päivää sitten kirjastossa seuraavan tapauksen:
äiti tuli kahden pienen poikansa kanssa lastenkirjastoon. Pojat hakivat itselleen kirjat ja kolmikko istui vieretysten penkille. Äiti katsoi pienemmän, ehkä neljävuotiaan pojan ottamaa kirjaa ja totesi, ettei poika voi sitä katsoa, koska
-Siinä on tekstiä, ei siinä ole vain kuvia.
Siinä he kumminkin istuivat, kaikki kolme. Pojat tutkivat kirjojaan, äiti tutki jotakin, ehkä puhelintaan, kukaan ei puhunut.
Pojat eivät kertaakaan pyytäneet äitiään lukemaan, eivät kertaakaan kysyneet, mitä kirjoissa sanotaan.
Positiivista oli kumminkin se, että he olivat siellä, kirjastossa. Entäpä ne, jotka eivät pääse sinne koskaan?
Järkytyn työni puolesta aina uudestaan ja uudestaan, ja yleensä samantapaisista asioista. Tiedän nimittäin mitä tapahtuu, kun lapsille ei lueta ääneen, ei viedä kirjastoon, ei ehkä koskaan anneta edes kirjaa käteen, ei piitata kuvista, elleivät ne ole liikkuvia, ei anneta eteen sanomalehteä, ei paikallislehteä eikä ylipäätänsä mitään lehteä eikä hänen kanssaan jutella.
VastaaPoistaSeuraus: nuoren sanavarasto on olematon (ts. v*ttu sopii joka paikkaan), hän ei ymmärrä sananlaskuja eikä vertauksia, hän ei pysty lukemaan muutamaa virkettä enempää, hän ei tiedä mitä on tapahtunut maailmassa ennen, koska maailma ei oikeastaan ollut olemassa ennen kuin oli some, hän ei kuitenkaan osaa hakea tietoa edes digitaalisista välineistä, koska hän ei ymmärrä mitä hänen pitäisi hakea tai miksi hänen pitäisi hakea, koska riittää, kun osaa painaa "tykkää" tai "jaa". Hän pystyy juuri ja juuri kopioimaan jotain, tosin yleensä väärän kohdan. Hän ei tunnista sivistyssanoja, ei edes niitä tavallisimpia. Ja jos haluat järkyttyä lisää, niin kokemuksesta voin sanoa, ettei hän myöskään osaa laskea. Hän on minun oppilaani toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa. Ai niin, melkein unohtui - kirjoittaminen on hänelle ehkä se kaikista turhin juttu, siis tätä alkeellista somekommunikointia lukuun ottamatta.
Ihan hirveää, eikä taida olla ainoa laatuaan. Olen tosissani huolestunut siitä, että lapset lukevat vähemmän kuin ennen tai oikeastaan siitä, että vanhemmat eivät lue lapsilleen. Lapsilla on oikeus iltasatuunsa, vähintään siihen.
PoistaKirjastonhoitajana kohtaan näitä aika usein...
VastaaPoistaSydämeen sattuu aina kun kuulen esimerkiksi
"Tässä ei ole sulle riittävästi kuvia." (Mitä sitten, jos ei ole? Ainahan voi kokeilla.)
"Saat lainata vaan kaksi kirjaa." (Miksi? Miksi?! Ne on ilmaisia!)
"Ei oteta tätä, tää on ollut jo meillä." (No mutta jos se on suosikki!)
"Et sä tästä tykkää." (Mistäs tiedät jos et anna kokeilla?)
Ja pahin jonka kuulin kerran joltain äidiltä:
"*syvä huokaus* Tää on näin pitkä. MÄ en sitten ainakaan tätä sulle lue."
Teki mieli mennä sanomaan että minä voin lukea!
Pisteet siitä kuitenkin että nämä onnekkaat ovat päässeet kirjastoon!
Onhan tuo kamalaa ja tosiaan vielä kamalampaa, kun nämä kuitenkin ovat niitä onnekkaita lapsia. Lapselta puuttuu valtavasti, jos hän ei saa tutustua kirjoihin.
Poista