maanantai 11. marraskuuta 2013

Aikuisten opiskelijoiden blogeja?

Missä kaikki aikuisopiskelijoiden blogit ovat, tahtoo lukea!
Blogilistan haku ei löydä mitään hakusanalla "aikuisopiskelu", ei edes tätä blogia, vaikka olen laittanut sen hakusanaksi.
"Opiskelu" kyllä tuottaa paljonkin tuloksia, mutta sikäli kuin jaksoin lukea muutamien kymmenien esittelyjä, ne ovat "parikymppisen muotia, shoppailua ja poikaystävää rakastavan opiskelijan mietteitä elämästä". Ei niissä ole mitään vikaa, mutta minä haluaisin lukea toisten aikuisten opiskelukokemuksista.

Vinkkejä? Linkkejä?

Nyt katson myös kurssikavereitani Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopinnoista: eikö kukaan muu kuin minä kirjoita blogia? Haloo, kirjoittavat ihmiset!

Olen aina liittänyt kirjoittamisen halun julkaisemisen haluun koska minulla se on. Ymmärrän tietysti, tarkemmin ajatellen, etteivät kaikki halua levittää ajatuksiaan maailman tuuliin. Aika monet haluavat esimerkiksi kerätä oikein paljon rahaa ilman, että tahtoisivat koskaan lahjoittaa yhtään senttiä pois. Kai kirjoittaakin sitten voi vain omaksi ilokseen vaikken minä siinä mitään iloa näekään.

Mutta jos nyt jossain joku on niin ilmoittautukaa, kiitos.

Sain äsken Faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa -oppimistehtävän valmiiksi. Lähetin sen saman tien arvioitavaksi vaikka tiedän, että tehtävä olisi parantunut parin päivän odottelulla. En kuitenkaan malta odottaa; kun kovan työn jälkeen saan jotain valmiiksi, haluan heti näyttää sen jollekin, vähän niin kuin "Äiti, äiti, katso!". Ja toisaalta pelkään myös sitä, että koneeni hajoaa ennen kuin ehdin painaa palautus-nappia.

Tämä nyt valmistunut tehtävä oli monipuolinen, siinä piti muun muassa kirjoittaa faktaa ja fiktiota samasta aihiosta. Vaikka tätä kohtaa ei edes arvostella, juuri se kuitenkin tuotti minulle eniten päänvaivaa. Valitsin aihiokseni uutisjutun, jossa kerrottiin Turun ennaltaehkäisevien vanhuspalveluiden saamasta palkinnosta. Kirjoitin siitä mielipidekirjoituksen, esseen ja novellin. Novelli oli tuskan takana, enkä vielä tänään herätessäni tiennyt, mitä siinä tulee olemaan. Lopulta kirjoitin vanhasta pariskunnasta, joka odottaa ensimmäistä kotisairaanhoitajakäyntiään (ennakoiva vanhuspalvelu). Sairaanhoitaja kuitenkin juuttuu portin taakse mikä puolestaan johtaa siihen, että vanhuksille käy huonosti.

Tämä oli muuten todellisuuspohjainen tarina. Vanha setäni kertoi pari päivää sitten, miten (taas kerran uusi) kotisairaanhoitaja ei ollut osannut avata porttia ja oli sitten tunkenut itsensä rikkonaisesta aidanraosta sisäpuolelle.

- Minä sanoin sille, ettet sinäkään mikään älyn jättiläinen ole, setä tuumasi.

12 kommenttia:

  1. Itsekin aikuisopiskelijana olen ainakin näitä seurannut, muitakin varmasti löytyy

    http://opinaskel.blogspot.fi/

    http://blogs.helsinki.fi/opiskelu-avoimessa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käyn katsomassa näitä ja otan mielelläni vastaan lisää vinkkejä.

      Poista
  2. Lopun setätoteamus nauratti todella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Setä oli myös oikeassa, ei se portti niin hankala ole kun minäkin sen osaan avata.

      Poista
  3. Olen kyllä kanssasi täysin samaa mieltä siitä, miten vähäisesti aikuisopiskelijat ylläpitää blogeja. Tervehdys siis sinulle, joka itseni lailla opiskelee työnsä ohessa. Vaikken yliopistossa opiskelekaan, luulisin, että aikuisopiskelun arki sinänsä on samaa opiskelu- ja muun elämänsä yhteennatsaamista. Tästä syystä seuraan blogiasi "kanssasisariuden" mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samassa veneessä ollaan, kyllä.
      Intoa ja voimia opiskeluun!

      Poista
  4. Löysin tänne etsiessäni aikuisten opiskelijoiden blogeja. Tämä blogi oli hyvä löytö ja otan muutkin esille tulleet vinkit käyttöön :) Kuulun itse samaan joukkoon ja blogistani löytyy todennäköisesti syksyn edetessä enemmänkin opiskeluun liittyviä ajatuksia.

    VastaaPoista
  5. Hei, olen itsekin aikuisopiskelija ja löysin blogisi googlesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät jotain kiinnostavaa, Myrtti! Minusta tuntuu usein, että toistelen vain samoja asioita koko ajan ja sitten muistutan itselleni, että tämähän on opiskelupäiväkirja...

      Poista
  6. Hei! Itsekin kaipailin vuosi sitten aikuisopiskelusta kertovaa blogia, kun aloittelin omaani, joka löytyy osoitteesta http://louhiatar.blogspot.fi/ . Sen verran olen innostunut vuosien aikana kirjoittamista erilaisten opintojeni sivujuonteena, että hain Jyväskylän avoimen kirjoittamisen opintoihin ja pääsinkin sinne nyt toisella kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea opintoihin! Kirjoittamiseen saa paljon uutta näistä opinnoista, vaikka olisi kirjoittanut kuinka paljon aikaisemmin.

      Poista