maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kaikenlaisia vastoinkäymisiä

Mukavuusalueelta poistuminen voi johtaa varsin ikäviin seurauksiin. Lupauduin taas pariksi päiväksi hoitoalan töihin ja toin kotiin tuomisiksi noroviruksen. En ollut koskaan aikaisemmin sairastanut vatsatautia, nyt olen. Jouduin peruuttamaan kansalaisopiston kurssini enkä kykene vieläkään syömään normaalisti.

Merkitsin tänään Kuntarekryn käytettävyyskalenteriin etten ole koskaan enää käytettävissä. Näin helpolla luovutin enkä ole edes pahoillani.

Tänään sanoin itselleni, että vaikka olen täysin jumissa kuunnelmani kanssa se ei ole mikään syy olla kirjoittamatta sitä. Niinpä istuin tähän ja aloin kirjoittaa. Edistyin muutaman sivun, jatkan huomenna.

Luulen, että olen oppinut jotain. Olen ehkä oppinut sen, että tekstin voi kirjoittaa moneen kertaan. Että se pitää kirjoittaa moneen kertaan.

Tiedän, että useat kirjoittajat suhtautuvat ivallisesti niihin, jotka sanovat kirjoittavansa kerralla valmista. En itsekään usko siihen, että mitään kaunokirjallista tekstiä voisi kirjoittaa kerralla valmiiksi, romaania esimerkiksi. Mutta toimittajan työssä kerralla valmistuminen on pieni pakko. Ei kaikkia juttuja voi hioa päiväkausia, eipä edes tuntikausiakaan. Täytyy oppia erottamaan tarpeelliset ainekset ja rakentamaan niistä asiallinen juttu.

Eihän se mitään taidetta ole, tietenkään.

Kaunokirjallinen teksti ansaitsee aikaa. Vaikka olisi kirjoittanut omasta mielestään miten hyvän tarinan tahansa, se kannattaa unohtaa muutamaksi päiväksi, mieluiten muutamaksi kuukaudeksi. Kun sen taas lukee, löytää varmasti jotain korjattavaa. Tai sitten voi käydä päinvastoin: huonoksi luultu teksti näyttääkin kelvolliselta.

Toivon, että viimeksi mainittu pätee kuunnelmaani, joka toistaiseksi vaikuttaa luokattoman huonolta.

Vielä yksi juttu.

Minun on tehnyt mieli päästä kokeilemaan opettajan työtä tavalliseen kouluun. Tällä työkokemuksella ja näillä opintopisteillä uskalsin laittaa hakemuksen Kuntarekryyn opettajan, lähinnä äidinkielenopettajan, sijaisuuksista.

Moneen viikkoon ei tapahtunut mitään, mutta sitten sain kutsun erääseen Turun naapurikuntaan, erään sikäläisten koulujen sijaisuuksia järjestelevän rehtorin haastatteluun.

Minua jännitti aika lailla. Sitten kävi vielä niin, että kun rehtori yritti avata Kuntarekryyn talletetun hakemukseni koneeltaan, sitä ei löytynyt. Ensimmäinen kerta ikinä kun näin käy, sanoi rehtori.

Hän pyysi, että kirjautuisin itse omalle Kuntarekryn sivulleni ja nähtäisiin, onko hakemus ylipäätään olemassa.

Istuin koneen ääreen. Rehtori seisoi selkäni takana. Kirjoitin hakukenttään

KUNATEKRY

-eikun...

KNATREKY

-noh, jopas...

KUNAREKYY

Näin. Että oikein äidinkielenopettajaksi.

Kyllä se hakemus sieltä löytyi, mutta lopulta rehtori ei kysynyt minulta muuta kuin sosiaaliturvatunnuksen. Sekin kertoo aika paljon.

 

2 kommenttia:

  1. Rakas Pirkko,
    jos kuunnelman kirjoittaminen ei ota tulta, ala kirjoittaa sketsejä! Minä ainakin nauroin. Sorry!
    A-S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa. Onneksi osaan itsekin nauraa itselleni, ainakin joskus.

      Poista