keskiviikko 6. elokuuta 2014

Aiheellisia moitteita

Vanha hirsitalo, jonka suojissa istun kirjoittamassa, on vihdoin lämmennyt. Tulin ruotsin kurssilta ja ilta oli sentään jo kohtuullisen viileä, mutta kun astuin sisään taloon, oli kuin olisi saunaan tullut.

Tämä taitaa olla tilanne aika monessa huushollissa juuri nyt.

Sain tänään arvion tietokirjoittamisen kurssista. Arvosanaksi tuli kolmonen ja vaikka se vähän kirpaisi, tiesin, että aiheesta tuli. Tietokirjoittamisen kurssi oli aika tuskallista yrittämistä ja tiesin jo sitä tehdessäni, mitä osia ei olisi kannattanut laittaa mukaan. Juuri niistä sitten tulikin huonoin arvio, ellei suorastaan moitteita. Tärkein oli kuitenkin kohdallaan, sain kiitettävän omasta tekstistäni - siis ihan omasta, itse keksitystä - joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ruotsin opiskelu sujuu hyvin. Päätin, että puhun ruotsia kun kerran kurssilla olen enkä piittaa siitä, etten oikeastaan osaa. Yritän minkä pystyn ja olen kaikkien nuorten opiskelukavereitteni seassa suosiolla se hassu vanhempi rouva joka ei häpeä mitään. Jag talar svenska även om jag kan inte.

Olen myös kova viittaamaan. Viittaan aina kun kysytään, tiesin tai en. Ponteva yrittäminen on joka tapauksessa merkki aktiivisuudesta enkä usko, että kukaan

yksikään

opettaja on niin kylmäsydäminen, että jättäisi tällaisen yritteliäisyyden palkitsematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti