lauantai 20. helmikuuta 2016

Pieni ravintola-arvostelu ja matkakertomus

Kotiuduin äsken Jyväskylästä. Kävin siellä esittelemässä tulevaa tutkimustani ja kuulemassa muiden esityksiä.

Menin jo eilen, vaikka olimme yliopistolla ainoastaan tänään. Matka on kuitenkin niin pitkä, ettei Jyväskylään kannata Turusta lähteä aamutuimaan, ei ainakaan, jos aikoo pysyä päivän hereillä. Olin perillä puoli viiden jälkeen iltapäivällä ja kävin ajankuluksi katselemassa kävelykadun kauppoja. Jyväskylän pieni keskusta on ihan viehättävä paikka ja kesällä uskoakseni oikeinkin viehättävä.

Yövyin tällä kertaa Hotelli Miltonissa.



Hotelli on hyvällä paikalla lähellä yliopistoa, osoite on Hannikaisenkatu 29. Maksoin tästä huoneesta 70 euroa ja olin tyytyväinen. Hotelli on siisti ja viihtyisä, aamiaisravintola oikein nätti. Aamiainen oli minun tarpeisiini hyvä vaikka pekonia ei ollut ja keitetyt kananmunat olivat kylmiä.

Tässä tämä pieni ravintola-arvostelu.

Tänään lauantaina ryhmämme kokoontui klo 10-15 yliopiston Agora-rakennuksessa. Jokaiselle oli varattu viisi minuuttia oman tutkimuksensa esittelemiseen minkä jälkeen siitä keskusteltiin.

Tutkimusselostukseni sai ymmärtääkseni ihan suopean vastaanoton. Sain myös hyviä neuvoja. Juuri nyt tunnen jopa intoa ryhtyä tekemään tutkimusta. Jokainen sai tällä kerralla yksilöllisen tehtävän, joka pitää olla valmiina ennen meidän seuraavaa connect-istuntoamme 15.3. Oma tehtäväni on kirjoittaa tutkimukseeni tulevaa teoriaosuutta ja määritellä ja selvittää käsitteet.

Ryhmässämme on enää kahdeksan jäsentä, yksi on jättänyt kesken. Harmi. Nyt, kun on päässyt jo näin pitkälle, olisi todella ikävää joutua lopettamaan.

Tämä kirjoittamisen aineopintojen loppuvaiheen seuraaminen voi ehkä aiheuttaa sen näköharhan, että kyseessä olisi jotain kovin monimutkaista ja sangen älyllistä toimintaa. Voin vakuuttaa, että monimutkaista tämä ei ole ja älyllisyyden puolesta ei kannata tuntea huolta. Jos minä tuolla pärjään, niin kyllä siellä pärjää kuka vaan.

Eikä tämä ole mitään vaatimattomutta, vaan realismia.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti