Aino Kallaksen kaulaketju

Syksyn odotettu lomapäivä on vietetty. Olin eilen Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa Aino Kallas -seuran 10-vuotisjuhlaseminaarissa. Meitä oli siellä muutamia kymmeniä - enimmäkseen tällaisia kypsähköjä naisia.

En tiedä, miksi juuri Kallas vetoaa minuun niin kovasti. Olen lukenut paljon muitakin hyviä kirjoja ja kiinnostavia elämäkertoja, mutta kukaan ei ole herättänyt niin suurta ja pysyvää innostusta ja ihailua kuin hän. En ole koskaan fanittanut yhtäkään pop-tähteä tai jääkiekkojoukkuetta, mutta Kallas-ihailuani voi kai nimittää fanitukseksi, joskaan tuollainen sana ei tunnu sopivalta niin hienon naisen yhteydessä lausuttavaksi.

SKS:n juhlasalin ikkunoiden takana valui vuolas sade, me sisälläolijat kuulimme esitelmiä. FT Silja Vuorikuru kertoi tekeillä olevasta Aino Kallaksen elämäkerrasta, dosentti Maarit Leskelä-Kärki puolestaan tekeillä olevasta Ainon äidin Minna Krohnin elämäkerrasta. FT Hanna Karhu kertoi Pentti Lylyn arkistoista, mitkä liittyvät Aino Kallakseen sikäli, että  1952 Kallasta haastateltiin hänen ystävyydestään Otto Manniseen. Haastattelu tehtiin NNKY:n tiloissa Pohjoisella Rautatiekadulla numerossa 23, huoneessa 611. Haastattelu löytyy Lylyn arkistoista.

Seminaarin lopuksi lausuja ja Lopen Syrjä-seuran puheenjohtaja Erja Noroviita esitti Kallaksen novellin Vieras ja Hilkka Oksama-Valtonen näytti kuvia matkoiltaan Kallakseen liittyvissä paikoissa.

Ohjelma oli mielenkiintoinen, mutta minulle kohokohta oli se, että pääsin näkemään ja jopa koskemaan kaulaketjua, joka on kuulunut Kallakselle ja joka on tuttu useista hänen kuvistaan. Ketjun nykyinen omistaja saattoi ehkä pitää minua vähän tunkeilevana, ketju kun oli hänen kaulassaan, mutta suokoon anteeksi.

   

Naisen monet roolit

Eilinen päivä, torstai, kului ensin toimittajana yhdellä paikkakunnalla, sitten opettajana toisella ja opiskelijana kolmannella. Monessa roolissa tuli taas oltua eivätkä tuossa kaikki vielä edes olleet.

Oma kirjoittajakurssini alkoi siis Uudessakaupungissa. Toivon aina, että voisin antaa kurssilaisilleni jotain uutta ja innostavaa, mutta tämä taitaa jäädä enemmän haaveiluksi. Ohjaan muistelukirjoittamiskurssia ja vuosi vuodelta huomaan, miten minun tekisi aina enemmän mieli puhua kirjoittamisesta yleensä. Harmittaa, kun en voi käyttää kallista aikaamme kertomalla kaikkia hyviä juttuja, joita olen taas löytänyt. Ennen muuta tahtoisin innostaa ihmisiä tekemään sitä, mitä he haluavat ilman, että kukaan enää olisi vanhojen uskomustensa vanki. Tarkoitan nyt jotain "minulla on onneton matikkapää" -tapaisia ajatuksia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Ehdin Uudestakaupungista Turkuun englanninkurssille juuri ja juuri. En varmasti ollut terävimmilläni siinä kohtaa, mutta kolmetuntinen vierähti silti ilman suurempaa tuskaa. Teimme tehtäviä pareittain ja pakko taas kerran sanoa, että se ei ole paras tapa minulle. En kehdannut sanoa mukavalle parilleni, että tekisin tehtävät mieluummin yksin. En oikein ymmärrä, mitä hyötyä me aikuiset ihmiset saamme siitä, että istumme vieretysten ja yritämme tehdä samaa tehtävää yhtä aikaa. Ehkä parini ajatteli samaa, taidan kysyä ensi kerralla.

Seuraavan kerran menen englanninkurssille vasta lokakuun puolella. Ensi viikolla opettajallamme on jokin force majoure eikä kurssia pidetä ja sitä seuraavana torstaina minä menen Helsinkiin Aino Kallas -juhlaseminaariin. Odotan sitä innolla! Junaliput ovat olleet työpöydälläni jo monta viikkoa etten varmasti jää kyydistä. Koska päivä on torstai, jouduin järjestämään myös kansalaisopiston aikatauluni siltä osin uusiksi. Mutta mitäpä en tekisi Kallaksen vuoksi.

Nyt pitäisi jaksaa olla oikein ponteva ja opiskella englantia vaikka kotiläksyjen tekemiseen on viikkokausia aikaa. Laiskottelu tulee aivan varmasti kostautumaan kurssin loppupuolella.

Pitäisi. Tuo sana jo sisältää option siihen, ettei mitään tule tapahtumaan.

Entistä vaikeampi kielikurssi alkoi

Englannin tekstinymmärtämiskurssi alkoi eilen. Tai se, minkä piti olla tekstinymmärtämiskurssi mutta onkin nyt Academic and Professional English.

Aivan aluksi selvisi se, että kurssin tuntimäärää on vähennetty ja vaatimuksia nostettu. Sain jopa sen käsityksen, että ihmeitä tarvitaan, jos selviämme kaikesta. Tämä rohkaisi.

Kurssi on lähes täynnä ja siellä on varmaan enemmän meitä varttuneita aikuisia kuin nuoria opiskelijoita. Se kai on selvää kun ollaan avoimessa yliopistossa.

Marraskuun alkupuolelle mennessä meidän on tehtävä myös englanninkielinen portfolio johon tulee kaksi opettajalle kirjoitettua kirjettä, pieni selvitys oman alan sanastosta, parin-kolmen sivun tutkielma itse valitusta aiheesta, tiivistelmä tieteellisestä tekstistä ja muistiinpanot esimerkiksi luennosta. Tämä kaikki tulee kirjoittaa mahdollisimman akateemisella englannilla.

Jos osaisin kieltä sujuvasti, portfolio olisi yhden illan homma. Nyt on kuitenkin paras aloittaa työ heti, sillä tiedän, että joudun hiomaan ja korjaamaan ja anelemaan vielä apuakin taitavammilta.

En silti pelkää, ettenkö pääse tästä kurssista läpi. Se ei ole mikään vaihtoehto.

Torstait tulevat nyt syksyllä kulumaan siten, että ajan ensin Uuteenkaupunkiin, jossa pidän oman kirjoittajakurssini kansalaisopistossa ja sitten suoraan sieltä Turkuun yliopistolle. Eilen saatoin vielä kävellä kaupungin halki ja nauttia Tuomiokirkon ympäristön maisemista kaikessa rauhassa, kansalaisopisto alkaa osaltani vasta ensi viikolla.

Illalla, kun taivalsin kohti kotia, jouduin keskelle opiskelijarientoja. Alkaneen lukukauden ryhmäytyminen vaatii runsaasti olutta ja siideriä, mikä näkyi ja kuului kun nousuhumalainen haalarikansa remusi jokivarressa. Hämeenkadulla sain melkein syliini venäläisiä kansanlauluja hoilottavan ja kömpelöitä tanssiaskeleita ottavan nuoren miehen.

Kai tuo sitten on sitä parasta nuoruutta? Itse en välitä muistella nuoruuden juopotteluja, mutta ehkä tilanne olisi toinen, jos reissut olisivat liittyneet opiskeluun.

Olen saanut uuden lukijan, hienoa ja tervetuloa! Aloitin myös uuden blogin uusille seikkailuille  täällä. Molempia päivitellään sitä mukaa kun asiaa on. 

Freelancerin kipupisteet eli mitä freelanceriksi aikovan on hyvä tietää

Tästä en ole koskaan kirjoittanut. En ole, sillä ajattelen ja tunnen näillä main harvoin. Olen yleensä tyytyväinen ja luottavainen, uskon siihen, että asiat järjestyvät. Jos eivät yhdellä tavalla niin toisella ja kaukaa katsoen aina parhain päin.

Freelancerin elämä on kuitenkin todella epävarmaa ja huolia täynnä, jos sen niin haluaa nähdä. Vaikka ei haluaisi, näkee silti, minäkin välillä, ja silloin jonnekin mahalaukun tietämiin kiilautuu tiiliskivi, vie ruokahalut ja yöunet eikä lähde moneen aikaan.

Jos siis aiot ryhtyä freelanceriksi, sinun on hyvä tietää, että

paras turva on vakityössä käyvä puoliso, joka ei erottele sinun ja minun rahoja. Tämä on raaka tosiasia. Itse olen tässä suhteessa onnekas ja sen takia minun ja minun lasteni elämä ei ole koskaan ollut vaakalaudalla sen tähden, että ruoka loppuisi. Tiukoilla on oltu monta kertaa, mutta se tieto, että rahaa tulee niin ja niin paljon tiettynä päivänä, on ihmeen ihana ja helpottava. Freelancerilla sitä tietoa ei ole. Voit lähettää laskujasi jos olet onnistunut saamaan töitä, mutta palkkioita ei välttämättä makseta eräpäivänä, ei ehkä koskaan. Minä en esimerkiksi saanut viime vuosituhannella Suomen Yrittäjä -lehdeltä luvattua viittäsataa markkaa. Olisin ehkä saanut, jos olisin ryhtynyt käräjöimään.

Yksin itsensä ja lapsensa elättävä freelancer on todellinen sankari ja selviytyjä. Minä en ole.

Toinen asia: monet vapaat kirjoittajat saavat pääasiallisen elantonsa avustamalla yhtä lehteä.

Ensinnäkään en yhtään pidä sanasta "avustaja". Se viittaa johonkin apumieheen, vajaalla ammattitaidolla hanttihommia tekevään, oikean ammattilaisen apulaiseen. Silti tuo halventava "avustaja" kummittelee lehden kuin lehden sivuilla jos aihetta on. Aihetta on yhä useammin nykyään, kun toimituksissa ei välttämättä ole muita kuin päätoimittaja ja tuottaja, joka tilaa juttuja. Kaikki lehden jutut voivat olla "avustajien" tekemiä.

Tämä oli sivuraide.

Yhden lehden varassa oleva toimittaja on pulassa, kun päätoimittaja vaihtuu. Päätoimittajilla ja toimitussihteereillä on omia tuttavia, joilta he tilaavat työt. Olen itse kokenut tämän karvaasti, kun erittäin hyvin sujunut yhteistyö lehden kanssa sammui päätoimittajan vaihtuessa. Siinä ei freelancerin harmitus auta, ei ole mitään tahoa, mihin voisi valittaa. Siksi olisi hyvin tärkeää, että tulolähteitä on enemmän kuin yksi.

Kolmas asia: mieti etukäteen keinot, joilla selviät synkistä hetkistä. Synkkiä hetkiä tulee esimerkiksi silloin, kun töitä on liian vähän tai ei yhtään, olet mokannut lahjakkaasti tai edes vähän, tilallesi on yllättäen otettu joku toinen tai sinusta tuntuu, että alat olla vanha ja loppuun kulunut. Viimeksi mainittu ei muuten katso ikää.

Mieti ihan oikeasti niitä keinoja, joilla pääset synkkien hetkien yli. Pidä yhteyttä ystäviisi muulloinkin kuin silloin, kun on vaikeaa ja haluat valittaa; voit saada apua vaikealla hetkellä. Harrasta jotain aktiivisesti ja tutustu harrastuskavereihin.

Neljäs asia: tee kaikkesi, että saat rahaa säästöön pahan päivän varalle. Jos tienaat välillä hyvin - sellaisiakin kausia voi tulla - älä ikinä mitoita elämääsi ikään kuin nousukausi jatkuisi loputtomiin. Elä vaatimattomasti, se lienee freelancerin tärkein taito.

Viides juttu: hanki koulutus. HANKI KOULUTUS. Tähän ei ole mitään lisättävää.

Viimeistä viedään, niin luulen

Olen ilmoittautunut viimeiselle kurssille joka minun vielä pitää suorittaa ennen kuin voin anella tutkinnonsuoritusoikeutta Jyväskylän yliopistolta.

Tai ainakin luulen, että näin on. Tarkoitukseni oli mennä englannin tekstinymmärtämiskurssille, mutta koska sellaista ei järjestetä ensi syksynä Turun avoimessa, ilmoittauduin English Adacemic Skills -taijollekinsellaiselle. Toivottavasti se kelpaa eikä siitä ainakaan haittaa ole. Jos ei kelpaa, menen sitten sille toiselle kun se taas on ohjelmassa.

Kurssi pidetään torstaisin, kerran viikossa ja se kestää syyskuusta marraskuuhun. Järjestin jo keväällä kansalaisopiston kirjoittajakurssini alkamaan torstaisin puolilta päivin, jotta ehdin Uudestakaupungista Turkuun illaksi.

Olen nyt saanut viettää kesää opiskelusta vapaana. Ei se missään näy, jos ajatellaan jotain puutarha- tai muita harrastusasioita, mutta olen sentään ehtinyt lukea kaikenlaista.

Tuntuu jo syksyltä. Ei ihan vielä tarvitsisi.

Mukava tarina, mutta ei sittenkään

Tänään minua muisti WSOY. "Tarina on oikein mukava, mutta hieman liian tavanomainen, vielä siitä puuttuu se jokin," sanoi kustannustoimittaja, joka oli pannut alle nimensä. Taisi muuten olla ensimmäinen, joka kertoi nimensä eikä esiintynyt pelkkänä sinäjasinä -osastona.

Tämä hylsy koski taas kuvakirjatekstiä ja tätäkin voinen pitää ainakin vähän positiivisena kun siinä sentään oli jotain muuta kuin pelkkä "ei sovi kustannusohjelmaamme".

WSOYn kustannustoimittaja kiitteli myös taiteilijan kuvanäytteitä kauniiksi. Se on selvä, ne ovat kauniita, sen olen tiennyt koko ajan.

Wannabe-kirjailijan taival kulkee hylsystä hylsyyn. Mutta vasta sitten on mielestäni lupa synkistyä, jos tietää, että on aivan varmasti yrittänyt kaikkensa, tehnyt parhaansa ja vielä vähän enemmän ja silti hylätään. Sitten varmaan on aika uskoa, että jokin muu työ sopii paremmin.

Positiivinen hylsy

Kustannusosakeyhtiö Tammi lähestyi minua tänään. Asiana heillä oli se, ettei lähettämäni kuvakirjan käsikirjoitus monista hyvistä puolistaan huolimatta sovi heidän kustannusohjelmaansa ja että he kuitenkin tutustuvat mielellään mahdollisiin muihin käsikirjoituksiini ja taiteilija N.N.:n kuvanäytteisiin.

Tähän asti positiivisin saamani hylsy ja sitä parempi, kun se tulee isolta kustantajalta.

Osasin odottaa, että nyt lomien jälkeen kustantamoista alkaisi kuulua jotain. Vielä on muutamia jäljellä kummankin käsikirjoitukseni osalta.

En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, sillä kirjoittamisesta tai opiskelusta ei ole ollut mitään kirjoittamista. Olen tietysti kirjoittanut lehtijuttuja koko ajan, mutta eipä siitä mitään kertomista ole. Olen lukenut aika paljon mikä tosin selviää tuosta viereisestä lukulistastakin. Viimeisin luettu on Alan Bennettin Epätavallinen lukija, hauska pikku kirja, jossa on oikein ajatusta.

Kuten tämä:

Kuningatar Elisabet on päättänyt kirjoittaa kirjan. Pääministeri ei pidä ajatuksesta, mutta tietää, että: "...ne, jotka väittivät haluavansa kirjoittaa kirjan eivät yleensä koskaan saaneet sitä aikaiseksi, kun taas kuningatar hirvittävän velvollisuudentuntonsa ansiosta takuuvarmasti saisi."