sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kirjoittamisen ilo löytyi

Totta se on, tänään huomasin ensimmäisen kerran, että haluan kirjoittaa.
En muista, milloin viimeksi olen tuntenut näin.

Yksi kirjoittamisopintojeni tavoitteista on ollut kirjoittamisen ilon löytäminen. Tuntuu ihmeelliseltä, että se olisi löytynyt jo nyt, näin pian. Tämä voi olla ohimenevää, mutta ihanaa yhtäkaikki.

Työ, kirjoittaminen tai joku muu, voi olla ihmiselle kutsumus. Sitten siitä kuitenkin tulee työtä, vain työtä, harmaata, arkista työtä, ja ilo katoaa. Työtä voi kuitenkin tehdä jopa vuosikymmeniä, vaikka se ei enää ole sitä, mikä alunperin tuotti tekijälleen iloa. Ihminen selittää itselleen ja muille olevansa kutsumusammatissa vaikka jokainen työpäivä tuntuu raskaalta ja ikävältä. Tai sitten ei vain tiedä, mitä muutakaan tekisi.
Ja että kuitenkin, kaiken jälkeen, on mahdollista löytää työn ilo uudestaan, se on ihme.

Minun kohdallani se on vaatinut taloudellisia uhrauksia ja opiskelijaksi heittäytymistä kypsässä keski-iässä. Mutta ehkä voin kuitenkin käyttää samaa talvitakkia vielä viidennenkin talven ja olla tilaamatta yhtään mitään houkuttelevista nettikaupoista jos siitä hyvästä saan tuntea iloa.

Kirjoittamisopinnoissa teen nyt omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kurssia. Kirjoitamme sukulaisistamme ja itsestämme sekä minä- että hänmuodossa. Vedän kansalaisopistossa muistelukirjoittamiskurssia, jossa kirjoitetaan ihmisten omia muistoja talteen, mutta itse kirjoitan niitä ensimmäisen kerran vasta nyt. Miksi ihmeessä en ole tehnyt sitä aikaisemmin?
Mitä meistä tiedetään muutaman vuosikymmenen päästä, jos mitään dokumentteja ei löydy? Ei juuri mitään ja kohta ei sitäkään.

Kirjallisuuskurssilla valmistaudun edelleen kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen tenttiin. Luen nyt Joel Lehtosen Putkinotkoa, aloitin tänään. Kohta alkusivuilla oli herkullinen kuvaus jossa on jotain kovin tuttua.

Vai mitä:

"On mitä on. Hidas luonteeltaan. Ja itsepäinen se on kuin synti. Ei sitä saa liikkeelle kangella kääntäenkään milloin se puuska tulee. Eipä silti, ettei hän tekisi työtäkin, milloin alkaa ---. Mutta se alkaminen on niin vaikeaa.
Ja ne alkamattomat puuskat ovat pitkiä. Kestävät joskus kokonaisen vuodenkin."


2 kommenttia:

  1. Hyvä loppusitaatti. Totta myös mitä kirjoitit kirjoittamisesta työnä. Lähipiirissä olen ammattikirjoittajia seurannut ja toisinaan sitä puutumista ja nuutumista myös. En ole itse koskaan voinut kuvitellakaan kirjoittavani työkseni, koska tekstit syntyvät todella vaivalloisesti. Onnea sinulle ilonpilkahduksesta, mukavaa, että se löytyi!

    VastaaPoista
  2. Sivusta katsoen kirjoittaminen työnä voi vaikuttaa jopa hohdokkaalta. Luovan työn ilo on kuitenkin kaukana, jos joku muu kuin itse sanelee kirjoittamisen ehdot; näinhän se valitettavasti toimittajan työssä useimmiten on.

    VastaaPoista