Yli esteiden

Lähetin kirjallisuuden analyysikurssin lopputehtävät äsken arvioitaviksi. Kurssi on nyt minun osaltani valmis, samoin kirjallisuuden perusopintokokonaisuus.

Pari päivää sitten sain postissa todistuksen kirjoittamisen perusopintojen suorittamisesta. Todistuksen saaminen on aina juhlallinen hetki, vaikka mikään tutkinto ei vielä olekaan valmis. Todistuskansiossani on jo aika nippu kaikenlaisia todistuksia. Kun lisäsin viimeisimmän kansioon, tutkin samalla vanhoja todistuksiani. Niinkin vanhoja kuin Kuloisten kansakoulusta 1960-luvulla saatuja. Silloin oli jonain vuonna todistukseen merkitty sekin, kuinka mones kyseinen oppilas oli luokan paremmuusjärjestyksessä. Olin sijalla 2-3.

Arvatkaa, mitä nyt mietin?

Kuka oli se ensimmäinen?

Kuka?

Tämä oli (puoliksi) leikkiä.

Muuten kuluneella viikolla ei ole tapahtunut suurta edistystä opintojen suhteen. Maanantaina olin lähdössä sinne oikeustieteellisen tiedekunnan kirjastoon, mutta jokin esti minua menemästä. Taisin olla huonovointinen. Tai ehkä satoi.

Tiistaina en mitenkään ehtinyt.

Keskiviikkona olin muuten kiireinen.

Eilen olin ohjaamassa kirjoittajakurssiani.

Nyt onkin jo perjantai, enkä tänäänkään voi.

Tästä sain aiheen pohdiskella niitä esteitä, joita opiskelijan on ylitettävä matkallaan kohti tutkintoa. Esteitä ja sitä, miten niistä pääsee yli.

Tuo oikeustieteellisen tiedekunnan käsikirjastossa oletettavasti oleva englanninkielinen immateriaalioikeuksia käsittelevä teos on nyt este. Pahimmassa tapauksessa tällainen este katkaisee opinnot kokonaan kun tekemättömyyden tekosyyt seuraavat toisiaan eikä ryhdistäytymistä tapahdu koskaan.

Luovuttamisen helppous tai vaikeus on jossain määrin luonteenpiirre. Jo pienistä lapsista näkee, miten joku istuu esteen edessä parkumassa ja odottamassa apua siinä, missä toinen piltti menee raivokkaalla kekseliäisyydellä vaikka mistä.

Luovuttamisen helppous tai vaikeus lienee myös kytköksissä aikuisuuteen. Aikuinen pystyy yleensä tekemään ikäviäkin asioita, jos niistä on odotettavissa jotain hyötyä myöhemmin. Aikuisen aikakäsityskin on erilainen kuin lapsen, aika kuluu nopeammin eikä ikäväänkään työhön mene ikuisuutta. 

Juuri nyt minusta tuntuu, että voisin tehdä monia muitakin kiinnostavia asioita kuin opiskella. Tutkintoon on vielä matkaa ja juuri nyt se näyttää kovin vaivalloiselta.

Lupaan nyt itselleni, että lähden heti maanantaina etsimään sitä kirjaa.