sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Mitä tehdä, jos kyvyt ja halut eivät kohtaa?

Työ etenee. Hitaasti, mutta hitaasti hyvä tulee. Kirjoittamisen kohdalla voi tosin sanoa, että hyvä tulee hitaasti ja uudestaan ja uudestaan tekemällä. Ehkä.

Joskaan en vielä ole ratkaissut kirjoittamisen perimmäistä arvoitusta, olen kuitenkin oppinut sen, että kirjoittamisen kanssa ei tarvitse eikä saa hätäillä. Kirjallinen tuotos ei ole mikään kohokas, joka joko onnistuu kerralla tai ei onnistu, sitä saa muotoilla niin monta kertaa kuin tahtoo.

Tämä on todella vapauttava tieto.

Vaikka aineopintojen tekstikokoelmakurssini on vielä pahasti kesken, ilmoittauduin myös Palautteen antamisen perusteet -verkkokurssille. Se alkaa vasta maaliskuun lopussa, mutta ilmoittauduin nyt, että mahdun varmasti mukaan. Verkkokurssia voi hyvin suorittaa, vaikka meneillään olisi myös joku itsenäinen suoritus. Niiden kahden verkkokurssin perusteella, jotka tähän mennessä olen suorittanut, suoritustapa on kätevä ja totta puhuen helpompi kuin itsenäisten tehtävien tekeminen.

Palautteen antamisen perusteet  kurssin nimenä kuulostaa siltä, kuin kyseessä olisi joku alkeisalkeiskurssi. En huomannut katsoa, tuleeko myöhemmin joku Palautteen antamisen syventävä kurssi; kai tulee, kun nyt opetetaan vasta alkeet.

Eikun vakavast. Palaute on kuolemanvakava asia.

Olisi kauheaa joutua antamaan palautetta kirjoittajalle, jonka vahvin puoli kirjoittajana on polttava halu tulla kirjailijaksi. Miten ikinä voi toista loukkaamatta sanoa, että kyvyt ja halut eivät tule koskaan kohtaamaan? Vai pitääkö sanoa?
Olisi mielenkiintoista tietää, miten kirjoittajaohjaajat menettelevät tällaisissa tilanteissa. Sen tiedän, että tilanteita tulee.

Olipa palautteen sisältö mikä hyvänsä, se pitää paketoida niin, ettei vastaanottaja menetä toivoaan. Pahinta palautetta on sellainen, minkä jälkeen vastaanottaja tuntee itsensä huonoksi eikä viitsi yrittää enää mitään.

Aivan ehdottomasti kauheinta on saada palautetta joltain, joka osaa kyseisen asian huonommin. Tätäkin tapahtuu, työpaikalla esimerkiksi voi joutua nielemään kiltisti asiantuntemattomia palautteita vain siksi, että palautteen antaja on esimies.

Missä taas on yksi hyvä syy olla freelancer.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti