sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Salamarakastuminen johti pikaliittoon

Tämä liittyy kirjoittamiseen nyt vain löyhästi.

Minulla on uusi auto. Ostin sen eilen: kattoluukulla varustettu Citroen C3 jonka väri on nimeltään Rouge Lucifer.

Olen kertonut vanhasta autostani, Citroen Xantiasta etenkin edellisessä blogissani Ruusupensaan takaa. Xantia oli uskollinen kumppanini lähes viisitoista vuotta, se vei minut hevosvaellukselle Lappiin, Orivedelle kirjoittamaan, sukulaisten ja ystävien luo ja tietysti tuhansille juttukeikoille. Olen eksynyt sen kanssa, jäänyt roikkumaan töyräälle, joutunut kolariin, kuljettanut liftareita ja yhden kuolleen kissan. Olin tyytyväinen mukavaan ja luotettavaan kulkupeliini ja kuitenkin hylkäsin sen surutta, kun iskin silmäni Pieneen Punaiseen.

Auto merkitsee ihmiselle aika paljon, minullekin, vaikka sanon aina, ettei sillä mitään väliä ole, kunhan on joku.

Xantia oli tavallinen, valkoinen perheauto. Rouge Lucifer kattoluukulla ei ehkä ihan ole ja siinä on vissi ero.

Tietenkään auto ei ole uusi, tuskin minulla on ikinä varaa ostaa uutta autoa. Tämä on kymmenen vuotta vanha, mutta minun silmissäni niin kaunis.

Ja mikä parasta,
                   
                          siinä on toimiva radio

josta tulee muutakin kuin Samuli Edelmania.

Anteeksi tämä häikäilemätön eksyminen aiheesta. Mutta eikö olekin oletettavaa, jopa todennäköistä, että kirjoittamisenikin saa aivan uutta puhtia Rouge Luciferista?

2 kommenttia:

  1. Ehdottomasti saat Rouge Luciferista uutta puhtia! Rakastumisen vaistoaa koko jutusta.

    Täsmälleen samaa mieltä olen tuosta "auto merkitsee ihmiselle aika paljon". Maalaiselle oikeastaan vielä erittäin paljon. Tänään avauduin blogissani asiasta, kun tuli ajankohtaiseksi.

    Kymmenen vuotta vanha auto on minun silmissäni todella uusi! Minun BOAni on 17 vuotta vanha ja on minulla vasta viidettä vuotta. Ja se on myös monella tapaa erityinen niin moottorin koon kuin värinsäkin vuoksi. Emäntänsä oloinen - vikoineen kaikkineen.

    VastaaPoista
  2. Uudelta tämä minustakin tuntuu. En lakkaa ihastelemasta sitä, miten monta toimivaa ominaisuutta siitä löytyy, sisävalot ja pissapoika, josta tulee kunnolla vettä. Siitä radiosta nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista