sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Takaisin lähtöruutuun

Rakas, mainio arki!
Lukuun ottamatta tietysti ylihuomista piinapäivää, jota vuosi vuodelta inhoan yhä enemmän. Kaikista mahdollisista juhlapäivistä viettäisin mieluummin vaikka pitkänperjantain kahteen kertaa kuin kuuntelisin sitä helvetillistä pauketta kertaakaan.
Tällaiseksi tulee vanhemmiten ja eritoten koiranomistajana.

Olen edelleen jumissa proosakurssin kanssa. Pääsin tosin hyvinkin eteenpäin, kirjoitin monta sivua pohdintojani ja analyysejani kunnes muistin, että työpöydällä olevassa kirjapinossa on muutamia tähän kurssiin liittyviä kirjoja joita en ollut vilkaissutkaan.

Niillekin piti tehdä jotain. Itse asiassa niitä olisi pitänyt käyttää lähteinä pohdinnoissani ja analyyseissani. Ei muuta kuin takaisin lähtöruutuun.

Yksi lähteistäni, Shlomith Rimmon-Kenanin Kertomuksen poetiikka sanoo esimerkiksi näin: " Syvä- ja pintarakenteen käsitteet ovat peräisin "generatiivisesta transformaatiokieliopista", joka pyrkii luokittelemaan (kuvaamaan) tietyn kielen rajattoman lausejoukon esittämällä rajallisen määrän syvärakennesääntöjä (lauserakennesääntöjä) ja joukon transformaatiosääntöjä, jotka muuntavat syvärakenteen pintarakenteeksi."

Ja näinkin se sanoo: "Alimman tason sekvenssit liittyvät yleensä kompleksisiksi sekvensseiksi jollakin seuraavista tavoista:
1. Ketjuuntuminen eli eteneminen "selätysten": yhden sekvenssin lopputulos (funktio3) on yhtä kuin (,=,) seuraavan sekvenssin potentiaalisuusvaihe (funktio 1)", jne.

Kun tämmöistä yrittää ymmärtää joulusuklaapöhnässä niin tiukkaa tekee. Analyysi ja pohdinta taitaa venyä.
Niille, jotka ymmärtävät yhtä hitaasti kuin minä itse selvennän, että sitaatit liittyvät kirjoittamiseen, kirjoittamisen teoriaan.

Opiskelutaipaleeni on opettanut minulle ainakin yhden asian. En ole tippaakaan analyyttinen. Ja siitä, jos mistä, olisi nyt hyötyä.

Muuten olen täynnä intoa ja hyviä päätöksiä. Opiskelen entistä ahkerammin ja jos valvon uudenvuodenyönä teen sen vain siksi, että voisin ilmoittautua eräälle kirjallisuuden verkkokurssille jonka ilmoittautuminen on mahdollista heti keskiyön jälkeen.

Ja nyt takaisin selättämään Rimmon-Kenania.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä tuon kirjan lukemiseen, oli kyllä ihan hepreaa!! Yritin oikeasti lukea nuo monta kertaa, mutta ei vain auennut. Sairaanhoitotiede pahimmillaan on kans tosi hepreaa, mutta ne tentit on onneksi jo kasassa. Niin, minäkinhän opiskelen tosiaan nyt, pitäisi kovasti tehdä maisterintyötä mutta kun kun...Teenpä saman päätöksen kuin sinä ja opiskelen myös ahkerammin ensi vuonna. Pakkokinhan se on:). Hyvää Uutta Vuotta - en myöskään ole fani. Olen tänäkin vuonna töissä... Halauksin, Milli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun käytännöstä tehdään teoriaa, tuntuu, että paino on usein sanalla TEHDÄÄN. Niillä asioilla, joita me teemme työssämme: sinä hoidat ihmisiä ja minä kirjoitan, on kovin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, joita on opiskeltava, jotta saisi tutkinnon.
      Tsemppiä sinullekin maisterintyöhön! Hienoa, kun jaksat opiskella, vaikka sinulla on tosi vaativa työ.

      Poista