Isänperintö, hämmennys ja jotain uutta

Elämä ilman muistilappuja olisi kohtalaisen hankalaa. Pidän eniten kirkkaanvärisistä lapuista, joissa on reunassa liimaa.

Isäni kuoli 2004. Hän oli köyhä mies, jolta ei jäänyt paljon mitään, mutta jäipä muistilappuja. Se meille oli yhteistä, rakkaus erilaisiin papereihin ja kyniin ja kirjoituskoneisiin. Otin pinon kirkkaanvärisiä muistilappuja isänperintönä ja seuraavina vuosina kirjoitin niistä jokaiseen. Hiljattain pino tuli käytetyksi, isänperintö on tuhlattu. Ostin omia.

Keltaisessa lapussa lukee: Muista kirjasto! Mitä siitä pitää muistaa? Ei mitään, kannattaa vain yleensä muistaa kirjasto ja miettiä kaikkea siihen liittyvää koska silloin voi muistaa myös ne tärkeät kirjastoon liittyvät asiat jotka voisivat muuten unohtua.

Oranssissa lapussa lukee: Aloita KIKP218 -suunnitelma! Mitä suunnitellaan, en muista, mutta aloitan pian.

Toisessa oranssissa lukee: Reitala, Heinonen, Dramaturgioita. Se on kai joku kirja.

Samassa lapussa lukee tämäkin: 5.5. - 28.5. 5 op 60 h 260. Tarkoittaa sitä, että on muistettava ilmoittautua Turun kesäyliopiston järjestämälle, 260 euroa maksavalle virkamiesruotsin kurssille. Se pidetään toukokuussa.

Kolmannessa oranssissa lapussa lukee: Mäkikalli, Steinby, Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Varattu. Se on kirja eikä se enää ole varattu sillä hain sen tänään.

Tällaista on elämä muistilappujen varassa. Menettelee.

Länsimaisen kirjallisuuden historian kurssi on valmis, palautin tehtävän jo tiistaina. 3.2. alkaa viimeinen kirjallisuuden perusopintojen kurssi, verkkokurssina suoritettava Kirjallisuuden analyysi.

Kirjoittamisen draamakurssi on edistynyt hitaammin kuin kuvittelin. Kurssilla on kolme tehtävää plus oppimispäiväkirja: elokuva-analyysi, näytelmäanalyysi ja oma draamateksti. Olen tehnyt vasta elokuva-analyysin ja osan näytelmäanalyysista.

Nyt viikonloppuna en ole tehnyt mitään opintojen eteen, en muuta kuin hakenut sen yhden kirjan.

Oma muistelukirjoittamiskurssini kansalaisopistossa alkoi torstaina. Siellä olikin oikein yleisöennätys, paljon enemmän kuin odotin. Mukava, kun kurssi kiinnostaa.

Hiukan hämmentävän torstai-illan jälkeen minua odottikin  sitten kirjaimellinen omalta mukavuusalueeltani poistuminen.  Kerroin entisessä blogissani Ruusupensaan takaa, miten halusin kokeilla, selviäisinkö vielä terveydenhuoltoalan töistä. Minulla on vähän (todella vähän ja todella vanhaa) koulutusta alalle, sen verran kuitenkin, että asiaa kysyttyäni minut hyväksyttiin Turun kaupungin sijaislistalle. Olinkin edellisvuoden lopulla tekemässä yhden sijaisuuden kaupunginsairaalassa. Sitten sattui yhtä ja toista minkä takia en enää seurannut sijaismarkkinoita. Nyt sijaisviestejä on taas jostain syystä alkanut tulla ja viime viikolla päätin hetken mielijohteesta vastata yhteen. Koska ehätin ensimmäisenä vastaamaan, sain sijaisuuden.

Perjantaiaamuna minulla oli kello soimassa viideltä. Se oli tosin turhaa, sillä en uskaltanut nukkua, kun pelkäsin, etten herää ajoissa. Aikaiset herätykset ovat lähes kauheinta mitä tiedän (nyt vähän liioittelen).

Heräsin siis viideltä ja vähän seitsemän jälkeen olin eräässä palvelutalossa ilmoittautumassa kotiavustajaksi. Ja niin sitten sain listan päivän töistä ja vähän hyviä neuvoja joiden turvin lähdin kolkuttelemaan ihmisten ovia.

Työpäivä oli mielenkiintoinen ja tunsin, että apuani todella tarvittiin. Menen toisenkin kerran, jos huolitaan.

Jokaisen kannattaisi joskus tehdä jotain aivan muuta. Erityisen hyvää se tekee niille, joiden pitää joskus keksiä jotain uutta.
Kuten vaikka joillekin kirjoittajille.