Tein tänään kandidaatintyöhöni liittyvän kirjailijahaastattelun. Nyt kaikki aineistot ovat koossa, enää ei tarvitse kuin kirjoittaa.
Kirjailija kävi meillä kotona ja jostain syystä se jännitti minua kamalasti. Jostain syystä näin myös tarpeelliseksi valmistautua haastatteluun pesemällä kellarin lattian, tuulettamalla kaikki eteisessä roikkuvat vaatteet ja mankeloimalla pöytäliinan. Se auttoi hermostumiseen joskaan ei varsinaisesti edistänyt haastattelua.
On aina valtavan mielenkiintoista keskustella kirjailijoiden kanssa. Voisin puhua heidän kanssaan kaksi päivää putkeen eikä sittenkään riittäisi. Ei mistään kirjallisuudesta ja semmoisesta, tietenkään, vaan siitä, miten he tekevät sen, miten he onnistuvat kirjoittamaan kirjoja ja vielä enemmän: mitä heillä on sellaista, mitä minulla ei ole vaikka tahtoisin.
Mitä enemmän opin kirjoittamisesta ja kirjailijoista, sitä enemmän minua harmittavat kaikki turhanpäiväisiin askareisiin hukatut vuodet ja vuosikymmenet. Kaikki siivoukset ja mankeloinnit ja hyllynreunapitsit, kun olisi pitänyt opetella kirjoittamaan.
Avaatko joskus myöhemmin vielä lisää tätä keskustelua kirjailijan kanssa?
VastaaPoistaMinä menen puhumattomaksi, jos pitäisi sanoa Kirjailijalle jotain. Viimeksi kirjamessuilla katsoin kateellisina ihmisiä, jotka signeerausjonossa vaihtoivat luonnikkaasti muutaman sanan Teemu Keskisarjan kanssa. Lopulta tuli minun vuoroni (mietin jonossa koko ajan pakenemista) ja tokaisin hänelle luonnotoman jäykästi "Tohon kohtaa si."
Ja mitä kaikkea olisin voinut häneltä kysyäkään...