Uskollisin - ehkä ainoa - lukijani pyysi kertomaan lisää kirjailijan käynnistä. Saamasi pitää, vaikka ihan kaikkea en halua tässä paljastaa, kun siitä ei asianosaisen kanssa ollut sopimusta. Sanon siis kuten Viranomainen: en voi kommentoida yksittäistä tapausta, mutta ihan yleisellä tasolla voin sanoa, että...
kirjailijat ovat ihmisiä. Tiedän, sitä on liki mahdoton uskoa, mutta näin on. Olen saanut haastatella vuosien varrella muutamia kirjailijoita ja he kaikki ovat paljastuneet ihmisiksi. Jotkut ovat ehkä vähän erikoisia, mutta kun kirjoittaa työkseen, tulee helposti omituiseksi. Sitä varten ei tarvitse edes olla kirjailija, pelkkä kirjoittaja riittää.
Asiaan.
Kirjailija, jota nyt viimeksi haastattelin omassa keittiössäni, on tehnyt pitkähkön uran ja julkaissut useita aikuisten ja nuorten romaaneja sekä läjäpäin muuta tekstiä. Hän on vapaa kirjailija ja elättää itsensä kirjoittamalla. Keskustelumme aiheena oli juuri vapaan kirjailijan elämä mihin hän kertoi olevansa tyytyväinen.
Se, mikä ehkä kiinnostanee kaikkia kirjailijuudesta haaveilevia on tämä: kirjailijan suhde kirjailijan työhön oli varsin käytännöllinen. Hän sanoi, että kuka tahansa pystyy kirjoittamaan kirjan, jos tahtoo. Ainakin jos osaa käyttää (tieto)konetta. Hänen mielestään kirjojen kirjoittamisessa ei ole mitään ihmeellistä. Omaa esikoistaan kirjoittaessaan hän oli varma, että se julkaistaan ja näin myös kävi. Julkaisu oli iso juttu kirjailijalle mutta muu maailma ei siitä notkahtanut suuntaan eikä toiseen.
Kirjailija sanoi, että hän olisi aikoinaan hyötynyt, jos olisi voinut käydä kirjoittajakursseja tai opiskella kirjoittamista vaikka avoimessa yliopistossa kuten minä nyt teen. Tämän tulkitsin niin, että hän pitää kirjoittamisen opiskelua hyödyllisenä myös muille. Kurssien käymisen hyödyllisyys tulee hänen mukaansa myös siitä, että kursseilla opiskelijoille kerrotaan kirjailijan työstä ja elämästä jotta odotukset eivät olisi ihan epärealistisia.
Miksi juuri tästä ihmisestä on tullut ammattikirjailija? Sitä en voi tietenkään tietää, mutta luulen, että hänestä on tullut kirjailija siksi, että hän on päättänyt pyrkiä kirjailijaksi ja tehnyt ahkerasti töitä. Hän on istunut ja kirjoittanut. Hän on uskonut itseensä ja ollut sinnikäs.
Kirjailijan elämä ei vaikuttanut mitenkään glamoröösiltä. Hän aloittaa kirjoittamisen heti aamulla ja jatkaa sitä niin kauan kuin jaksaa. Viikonloput hän yrittää pitää vapaata. Mistään punaisista matoista ja muista kemuista ei tullut mainintoja, mutta sen hän sanoi, että olisi mukava käydä joskus kaupungilla, jos jaksaisi. Yleensä ei jaksa.
Tämmöisiä puhuttiin. Oliko tästä nyt jotain apua?
Eli siis työtä muiden töiden joukossa...
VastaaPoistaKirjailijahaastatteluissa korostetaan usein kurinalaisuutta ja sitä, että aamulla mennään koneen ääreen ja ruvetaan laittamaan sanoja peräkkäin ja sillä sipuli. Miksiköhän sitä liittää heihin ylipäätänsä mitään mystistä?? No, se on mun näkökulmasta mystistä, että joku pystyy suoltamaan tekstiä, kun itse saa useimmiten blackoutin tietokoneen edessä.
Monet kerrat olen metsäkävelyllä kirjoittanut päässäni valmiiksi monta juttua ja kotona ne sitten puff! vaan katoavat.
Kyllä tuossa sinun referaatissasi tunnistan samaa kuin kuvataiteilijan tekemisen pohdiskelussa - päässä pitää sahanpurun lisäksi olla kykyä yhdistellä asioita uudella tavalla ja ryhyä sitten tekemään ja kokeilemaan. Ja yleensä vahingoista syntyy sitten sitä parasta taidetta.
Taidan jatkaa pohdiskelua välillä oman blogin puolella... Enkä taatusti ole ainoa lukijasi, mutta tartut sellaisiin aiheisiin, että on kiva kommentoida.
Kirjoittamisen tuskaa helpottaa ainakin se tieto, ettei heti tarvitse tulla valmista. Jos onnistuu suhtautumaan asiaan rennosti, uskaltaa kirjoittaa edes jotain. Eikä kaikkea tarvitse kirjoittaa kerralla; sivu päivässä on 365 sivua vuodessa.
PoistaHyvä pointti!
VastaaPoista