Niin tässä nyt kävi, että ilmoittauduin eilen terapeuttisen kirjoittamisen kurssille. Kävin tänään kirjastossa hakemassa yhden kirjan - loppuja en saanut heti, pistin varaukseen - ja aloitin äsken oppimistehtävän kirjoittamisen.
Olo on nyt lähes harras, onhan alkanut kirjoittamisen opintojeni viimeinen kurssi. Jostain syystä luulin, että kurssi on vaativa, mutta kun nyt katson tehtäviä, ne tuntuvat hyvinkin helpoilta. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tästäkin kurssista voisi yrittää ottaa kaikkea hyötyä irti.
Tämä kurssi täytyy saada valmiiksi 16.5. mennessä, jos haluan siitä arvion tänä keväänä. Jos ihmeitä ei satu, saankin.
Ensimmäisessä tehtävässä on määrä pohtia kirjoittamisen terapeuttisia ulottuvuuksia. Ensimmäiseksi minulle tuli mieleen se, mitä tapahtuu, jos ei kirjoita. Siitä saa vieroitusoireita, enkä nyt laske leikkiä.
Minulta meni todella kauan, ennen kuin tajusin, mistä kirjoittamattomien kausien kummallinen olo johtui. Miksi pää tuntui ihmeen höttöiseltä, olo kaikin puolin kömpelöltä ja koko ajan oli kuin jossain toisessa todellisuudessa. Oli vaikea käsittää, että tämä johtui kirjoittamattomuudesta, kun en kerran ole mikään luovan kirjoittamisen ammattilainen. Miksi tavallisten, tylsien lehtijuttujen tekemisestä tulee riippuvaiseksi?
Kai siinä sitten jotenkin jäsentää jotain tärkeää samalla kun kirjoittaa, vaikka näkyvä tulos olisi rutikuivaa asiaa.
Vähän pelottavaa tässä on se, että jos asiakirjoittajan pääkoppa toimii näin, miten sille sitten käykään, jos tosissaan yrittää luoda jotain uutta? Olen saanut kuitenkin sen verran maistaa aitoa luovan kirjoittamisen lumoa, että tiedän, miltä se tuntuu. Se tuntuu niin hyvältä, että siitä voi mennä pää sekaisin. Joiltakin on mennyt.
Olisi hauska tietää, miten muut kirjoittajat kokevat. Onko teillä vieroitusoireita? Tai jotain vielä pahempaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti